Tiistai kolmas elokuuta vuonna 1852 oli lämmin ja aurinkoinen. Matkastaan väsynyt vöyriläinen talonpoika piipahti kauppias Aurénin talon latoon hetkeksi nukkumaan ja epähuomiossa tiputti piippunsa kuiviin sammaleihin, jotka syttyivät palamaan ja levisivät vauhdilla ympärillä oleviin taloihin. Siihen aikaan talojen katot oli tehty päreistä ja tervattu, joten tuli pääsi hetkessä valloilleen. Vuoden 1852 kesä oli ollut möys erittäin kuiva, mikä osakseen edesauttoi palon leviämistä, koska monet kaivot olivat kuivuneet ja näin sammutusvettä ei ollut riittävästi saatavilla.

Suurimmaksi osaksi puurakenteinen ja tiheästi rakennettu kaupunki tuhoutui lähes kokonaan. Palosta säilyivät ainoastaan Wasastjernan talo, hovioikeus ja muutama venäläisen vartion puurakennus.

Vaasan palo ei ollut harvinainen sillä samana vuonna myös suurin osa Poria tuhoutui tulipalossa. Pohjanmaalla tulipalo oli koetellut myös Pietarsaarta vuonna 1835, ja Uusikaarlepyy tuhoutui täysin vuoden 1858 tulipalossa.

Palon seurauksena Vaasan kaupunki eli silloinen Nikolainkaupunki, päätettiin rakentaa n. 7 kilometriä vanhasta kaupungista luoteeseen, lähemmäksi merta. Palo toi myös parannuksia kaupungin paloturvallisuuteen. Carl Axel Setterbergin suunnitelema uusi empire-tyylinen asemakaava otti huomioon palon leviämisen estämisen, ja uuden kaupungin pääkaduiksi tulikin viisi avaraa puistokatua. Lisäksi keskustan jokainen kortteli jaettiin palokaduin kahteen osaan.

Kaupungin tuhonnut palo nosti myös kysymyksen palokunnan perustamisesta Nikolainkaupunkiin.

Useat uutta kaupunkia kohdanneet tulipalot johtivat siihen, että Nikolainkaupungin asukaat alkoivat vaatia paremmin järjestettyä palokuntaa. Joulukuussa 1867 sattui suuri tulipalo Koulukadulla ja siitä seurasi Vasabladetissa julkaistu kehoitus, joka vaati että Vaasaan oli viimein nyt perustettava palokunta. Joulukuun 17. päivä samana vuonna pidettiin kokous, jonka seurauksena perustettiin komitea, jonka tehtävänä oli laatia vapaaehtoiselle palokunnalle säännöt.

Uusi yleinen kokous pidettiin 22. tammikuuta 1868, jolloin tehtiin päätös vapaapalokunnan perustamisesta ja sen säännöt hyväksyttiin. Kuvernöörin käskykirje julkistettiin 3. huhtikuuta 1868.

”Nikolainkaupungin vapaapalokunnan tulisi tulipalon sattuessa kaupungissa, Palosaaren satamassa ja Klemettilässä, parhaan
kykynsä mukaan myötävaikuttaa tulipalon sammuttamiseen
sekä ihmishenkien ja irtaimen omaisuuden pelastamiseen.”

Palokunta jaettiin neljään divisioonaan: sammutus ja vedenhaku, palopurjeen käsittely, ihmisten ja omaisuuden pelastaminen ja pelastetun omaisuuden vartioiminen. Divisioonat erotettiin toisistaan pukujen väreillä.

Palokunnan alkuvuosina harjoituksia pidettiin kansanhuvina ja ne keräsivät suuren yleisiön. Ne koostuivat suurimmaksi osaksi sulkeisista ja marssiharjoituksista.

Perustajilla oli suuret tulevaisuuden suunnitelmat: pelastuspalvelujen lisäksi haluttiin tarjota kulttuuri- ja urheilutoimintaa ja viihdyttää paikkakuntalaisia juhlilla. Tilanne oli samanlainen myös muualla Suomessa. Toiseen maailmansotaan asti palokunnat olivatkin suurimpia kansanjuhlien ja muiden juhlien järjestäjiä. Vaasan VPK on viihdyttänyt vaasalaisia muun muassa urheilueuralla, kirjastolla, laulukuorolla, teatterilla, luennoilla sekä klubi-illoilla ja tanssiaisilla. Suurimmaksi yleisötapahtumaksi nousivat kuitenkin palokuntajuhlat, eritoten joka vuosi järjstetyt kesäjuhlat ruiskutusnäytöksineen. Muut järjestöt ottivat kuitenkin haltuunsa monet näistä tehtävistä myöhemmin.

1900-luvun alussa toive itsenäistymisestä kyti suurena suomalaisten mielissä, ja valtion virkamiehet sekä tavalliset maantallaajat kritisoivat rankasti sortokausien tuomia muutoksia vastaan. Vapaaehtoiset palokunnat olivat erityisesti yksi vaikuttavimmista Venäjän vallan boikotoijista, mutta myös suojeluskunnat ja punakaarti järjestäytyivät uudelleen vuoden 1905 suurlakon jälkeen.

Toukokuussa 1917 päätettiin Mustasaaressa, että kaikkien 18-20 vuotiaiden miesten tulisi liittyä palokuntiin, ja niissä kylissä joissa palokuntaa ei ollut tuli semmoinen perustaa välittömästi. Tämä oli kuitenkin peitetarina kansanarmeijan perustamiselle, joka tilanteen tullessa olisi valmis aseellisesti irtautumaan Venäjän vallasta. Myös kaupunkilaiset tiesivät tämän ja jo samana ilta kun viesti oli julkaistu lehdessä oli Vaasan VPK saanut 50 uutta jäsentä, ja jäsenmäärä kasvoi jokaisten uusien harjoitusten myötä. Vaasan suojeluskunta perustettiin neljäs lokakuuta, jonka jälkeen harjoitukset saivat sotilaallisen luonteen.

Ensimmäinen maailmansota ja kansalaissota vaikuttivat vapaaehtoisten palokuntien toimintaan Suomessa, ja sen vuoksi monessa palokunnassa jäsenmäärät laskivat, mikä tapahtui myös Vaasan VPK:ssa. Tämän vuoksi palokunta eli hiljaisempaa eloa kuin ennen sotia aina vuoteen 1924 asti kun Felix Wester valittiin palokunnan päälliköksi. Vuonna 1936 Vaasan VPK kirjoitti yhdessä Vetokannaksen VPK:n kanssa sammutussopimuksen, jonka myötä VPK sitoutui kaupungin palopäällikön kutsusta tulemaan palopaikalle kalustoineen. Vaasan kaupunki lupasi vastapalveluksena vuosittaisen avustuksen. Uusi sopimus antoi toimintaan puhtia.

Talvi- ja Jatkosodan aikana VPK oli jaetttu kahteen osaan, joista toinen johtajanaan E. Lolax huolehti kaupungin etelälaidasta ja toinen M. Myntin johdolla määrättiin Vöyrinkaupungille. Vaasan VPK:n päällikkö Felix Wester toimi väestönsuojelun varapäällikkönä muiden VPK:n jäsenten kanssa, jotka toimivat muissa johtotehtävissä.

Talvisodan pahimman Vaasan pommituksen aikana 14. tammikuuta 1940 myös Vaasan VPK:n kerhotalo, eli nykyinen nurisotalo, sai osansa pommituksesta.

Sotien jälkeen palokuntatoiminta ei ollut ennallaan. Siitä piti huolen materiaalipula ja sosiaalinen miljöö, johon sota oli vaikuttanut voimakkaimmin.

Kun Palokuntatalo vuonna 1919 luovutettiin Vaasan kaupungille yksi ehdoista oli, että kaupunki rakentaisi riittävät ja asianmukaiset tilat VPK:lle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja vuonna 1961 palokunta sai käyttöönsä autohallitilat Raastuvankadun poiisiasemalta. Näissä tiloissa ei ollut vesijohtoa eikä viemäriä, ja muutenkin tilat olivat sopimattomat palokuntatoiminnalle. VPK joutui kuitenkin sinnittelemääm kyseisissä tiloissa aina vuoteen 1980 asti, jolloin kaupunki antoi vanhan Tiklaskiinteistön lämpökeskuksen palokunnan käyttöön. Tätä jatkui aina vuoteen 2003 asti, jolloin kaupunki viimeinkin lunasti sopimuksensa ja avusti VPK:ta rakentamaan uudet toimitilat Kutterisatamaan.

Vaasan VPK:n poikaosasto perustettiin vuonna 1964, joka houkutteli kaupunkin 10-17 -vuotiaita poikia sankoin joukoin palokunnan harjoituksiin. Myöhemmin myös tyttöjen innostuessa toiminnasta osaston nimi vaihdettiin nuoriso-osastoksi.

Vaikka Vaasaan perustettiin jo vuonna 1909 vakinainen palokunta, on Vaasan Vapaaehtoisen Palokunnan pitkä historia osoitus siitä, että sillä on ollut taitoa sopeutua muutoksiin, ja että yhteiskunta on huomannut vapaapalokuntien arvokkaan panoksen kun on kyse kansalaisten hengestä ja terveydestä sekä omaisuudesta.